17.12.2022

Teivocup 2/2023 oikeissa talvisissa olosuhteissa

(17.12.2022 klo 9.28)

Juostiin viisi kilometriä ja yksi oli nopeampi kuin muut. Ja näin se kaikki kävi...

(Seis-seis-seis, nyt oli Eturientolan erikoiskirjeenvaihturin kaiman tuttavalla hidasvauhtinen lenkki karata ylivauhtiseksi. Odotellaan cupin juoksu ensin ja kirjoitellaan sitten vasta, latojan huomio)

(17.12.2022 klo 19.39)

Ja nyt sitten varsinaiseen kisaraporttiin:

Viikolla oli saatu maistella talvista säätä jonain päivänä jopa lähemmäs -20 asteen verran, mutta tilanne oli Teivocupin aikaan vähän parantunut, eikä mittari saanut enää kuin -10 asteeseen laskeuduttua. Vaan riitti siinäkin hytisemistä sen verran, että lähtöviivalla kiinnitti huomiota, kun Teivocupin ensikertalainen Henric Maël oli housuosaston suhteen varustautunut polveen ulottuvilla trikoilla.
Liekö tämä varustus myös häntä rohkaissut vauhdinpitoon, koska heti alusta asti kävi ilmi, että teivolaisrintama Janne Niemen ja Joonas Kuisman johdolla sekä lisänään Lassi Okka ei kyennyt Henricin vauhdinpitoon vastaamaan.

Maalissa eroa oli kertynyt yli puoli minuuttia, eikä Henricin voitto ollut vähääkään uhattuna, vaikka hän kertoikin loppupuolella välillä vilkuilleensa taakseen, että ollaanko sieltä tulossa.
Seuraavina maaliin tulivat Joonas Kuisma ja Janne Niemi, joille oli tulla vähän loppukirin otatustakin, mikä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta tämän kilpakaksikon keskinäisissä juoksuissa.

Naisten sarjassa nähtiin kaksoisvoiton menevän pyrintöläisille, kun Isabella Lillqvist voitti ja Siiri Tarkka oli toinen.

Kuten muissakin sarjoissa tällä kertaa, myös nuorten sarjoissa oli normaalia vähemmän osallistujia, mutta reipas kilpailu saatiin kuitenkin aikaan ja kaikissa sarjoissa voittajat löytyivät.

Reitti oli ihan kohtuullisessa kunnossa, jäätä oli, mutta alusta oli kylmässä säässä suhteellisen pitävä. Nastalenkkarit kuitenkin olivat tänään hyvä valinta.

Kisan jälkeen jaettiin taas palkinnot ja tarkistettiin arvontapalkinnot; kuten yleensäkin arvonnassa joitakuita onni suosi, toisia ei.

Monena vuonna jotakuinkin ja lähestulkoon itse Joulupukkikin on ehtinyt Teivossa piipahtaa ja niinpä tälläkin kerralla punanuttuinen hahmo oli paikalla jakamassa konvehteja koristaan niin nuorille kuin vanhoillekin. Monesti - ja niin nytkin - paikalle olikin osunut vain kilttejä henkilöitä.
Ja kävipä niinkin, että eräs ohi ajanut autoilija kaarsi Teivon parkkipaikalle ja halusi tulla ikuistetuksi pukin seurassa valokuvan voimin.

Jälleen kerran Teivo Stayers kiittää osallistuneita ja hengessä mukana olleita sekä toivottaa rauhaisaa joulun odotusta. Seuraavan kerran tavataan samoissa merkeissä vuodenvaihteen jälkeen 14.1.2022.

Tervetuloa!

13.12.2022

Teivocup 2/2023 lähestyy

 Kuluvan Teivocup-kauden toinen osakilpailu sen kun lähestymistään lähestyy; lauantaina on taas tilaisuus laittaa lumi pöllyämään juoksevaisten jaloista, kun lähtömerkki perinteisin menoin on puolen päivän hetkellä kajahtava.

Tiettävästi paikkaseudulla vallitsee tuolloin jonkinlainen sää sekä myös keli.

Weather.com arvuuttelee näin.

Tuuli saattaa puhallella tähän malliin:

 

 Lumisateen mahdollisuus on olemassa, vaikkei kovin suuri:

 

 

 Talviseen tapaan ollaan puolella pakkasen, vaikka se ei nurkissa paukkunekaan:

 

 Tervetuloa siis Teivoon lauantaina 17.12.2022.