Tervetuloa!
25.3.2019
Kauden päättävä Teivocup plusasteissa?
Näyttää siltä, että plussalle päästään. lämpötilassa nimittäin, tämän kauden päättävän osakilpailun aikana Teivon tienoilla.

Tervetuloa!
Tervetuloa!
9.3.2019
Tuttuun tahtiin Teivocupissa, Mira Tuominen ja Janne Niemi tahtipuikon vartijoina
Kolmisenkymmentä reipasta kuntonsa koettelijaa rynnisti matkaan Palon Jarin perinteisestä Yksi-kaksi-AJA! -lähetyksestä.
Tuuli puhalsi lännestä, joten se oli oleva mennessä sivuvastainen, mutta palatessa laitamyötäinen, arvioitiin huiman nokkelasti. Jälkikäteen reportteri sai selville, että kärkiryhmän keskuudessa oli aprikoitu, että olisivatko sen jäsenet ottaneet vaikutteita hiljakkoin päättyneistä Seefeldin hiihdon MM-kisojen sprintistä ja jäisivät lähtoviivalle odottelemaan, että kuka -- hermonsa ensimmäisenä pettäessä -- lähtisi vetämään joukkoa vastatuuleen. Toinen vastaava vaaran paikka olisi kilometrin kohdalla, mäen päällä (sellaisessa paikassahan ne Seefeldissäkin...).
Osoittautui kuitenkin, ettei tällaisia haitallisia hiihtovaikutteita oltu ollenkaan otettu.
Osoittautui kuitenkin, ettei tällaisia haitallisia hiihtovaikutteita oltu ollenkaan otettu.
Kilpailijain ollessa matkalla näkymättömissä, toimitsijat maaliviivan tuntumassa arvailivat lämpimikseen voittajaa; ounasteltiin, että Niemen Janne tahi sitten Kangasniemen Oskari se olisi, joka ensinnä saapuisi maalilippujen välisen kuvitteellisen linjan katkaisemaan.
Kumpainenkin, sekä Kuisman Joonas ja Hopeasalon Lassi ynnä Niemelän Otto olivat kärkiryhmässä. Ja tietenkin Niemen Aki, joka kävi kääntöpaikalla kärjessä. Akihan hyvin muistetaan kauden 2013 toisen osakilpailun miehisen kunnian pelastajana. Kääntöpaikalle osui myös sattumus, joka olisi saanut Niemen Jannen kannattajien naamat kalpenemaan, kun tälle sattui yllättävä lankeemus. Tosin vain tossun lipsuessa ja vain polvelle asti. Janne ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa mieltään, vaan nousi jatkamaan kisaa, jonka sitten voittikin maailmanennätysajalla (Seis, seis, ei tässä Lasse Virenin Münchenin kymppiä 1972 selosteta, latojan huomautus).
Ja niinhän siinä sitten kävi, että Janne noudatti taktiikkaa: "Luja loppusuoran pinnistäjä on yritettävä uuvuttaa kovalla vauhdinpidolla matkan aikana" ja sai kuin saikin tehdyksi Oskariin nähden muutaman sekunnin eron. Seuraava oli Joonas ja sitten melkein loppukirikamppailleet Lassi ja Otto.
Naisten sarjassa Tuomisen Mira piti totutusti kovinta vauhtia, muttei Lempäälän nuori Klaara Leponiemi jäänyt kuin vajaan puolen minuutin päähän.
Taaempanakin nähtiin tiukkoja otatuksia; Honkalan Sami ja Mattilan Antti kävivät äärimmäisen tiukan taiston ja Hirvosen Eetu teki taas tavaramerkikseen muodostuneen kovan loppuvedon.
Pitkän linjan pitkänmatkanjuoksija Rouhiaisen Jaskakin nähtiin taas pitkästä aikaa viivalla ja kelpo ajalla, 24 minuutin pintaan, vastikään 70 vuotta täyttänyt jyrä maaliin tuli, vaikka valittelikin edellispäivänä polveaan loukanneensa. Onnittelut vielä Jaskalle sekä merkkipäivästä että suorituksesta!
Juoksusarja on viimeistä osakilpailua vaille valmis ja yhteiskilpailujenkin tulokset alkavat hahmottua. Naisten sarjan voiton varmisti jo edelliskerran voitollaan Minna Haka-Risku.
Miesten puolella voitto on kahden kauppa. Niemen Janne on tukevimmin kiinni voitossa, mutta vielä yksi uhkaaja, ja hänellä yksi oljenkorsi on: mikäli Oskari voittaa viimeisen juoksun ja jätättää Jannea yli 8 pistettä (n. 8 sek., vauhdista riippuen), voittaa Oskari myös kokonaiskilpailun.

Kisan jälkeen nautittiin mehua, kaffetta, keksilöitä sekä Jaskan tarjoamaa kakkua, minkä jälkeen olikin taas aika lähteä kotiin valmistautumaan seuraavia haasteita varten.
Kuluvaa kautta on siis jäljellä enää yksi osakilpailu, joka juostaan 30.3.2019. Tervetuloa!
9.2.2019
Lauhan sään ja pehmeän kelin reipasta menoa helmikuun Teivocupissa
Viikolla esitetty arvelu kevään saapumisesta osoittautui ylimitoitetuksi toiveajatteluksi, mutta talvinen suojasää kuitenkin saatiin nähdä ja kokea. Juoksualusta oli pehmennyt jonkin verran, jotkut kokivat parhaaksi tossuvalinnaksi nastoitetut, toiset nastattomat, mutta karkeakuvioiset; pistelipä päivän kolmonen, Kangasniemen Oskari, menemään peräti juoksupiikkareilla.
Matkaan
Lähtö-/maalialueen hulmuavat liput saattelivat matkaan tällä kerralla 38 innokasta Teivocupin taittajaa, joista ilahduttavasti kokonaista kuusi henkeä oli matkassa ensimmäistä kertaa.
Kärki lähti keliin nähden niin rivakasti liikkeelle, että toista kertaa mukana ollut Kooveen suunnistaja Fryderyk Pryjma oli lannistua heti kärkeen, mutta terästi mielensä ja kiristi tahtinsa niin, että nousi ylämäkiosuuden jälkeen heti kärkeen.
Niemen Janne, moninkertaisena osa- ja yhteiskilpailunkin voittajana otti välillä juoksun hallinnan, mutta kääntöpaikalla, jossa tällä kerralla toimitsija Mika antoi kaikkensa toimien niin kierrettävänä kartiona kuin väliaika-automaattina, Fryderyk koki hetkensä tulleen ja riuhtaisi Janneen muutaman metrin eron, jonka toivoi säilyvän koko paluumatkan ajan.

Paluu
Nousevan polven juniori Oskari Kangasniemi, teivolaisista tänään ripein Hopeasalon Lassi sekä eräs viimeaikain ahkerimmista osanottajista Kuisman Joonas, saattoivat voimattomina (onkos seitsemäntoista minuutin päälle juokseminen pakinoitsijan mielestä voimatonta, latojan ihmetys) ainoastaan katseella seurata kärkikaksikon loittonemista viiden sekuntimetrin vastatuulessa kohti kaarteen ja mäen takana häämöttävää maalia. Maaliin tultaessa Fryderyk oli kyennyt kasvattamaan eron Janneen jo kuuteentoista sekuntiin.
Naisten sarjassa Minna Haka-Risku oli totutusti nopein, tehden yli minuutin ero Assi Steursiin ja kahden minuutin eron Satu Suuroseen.
Miesten sarjassa nähtiin vähän kirikamppailuakin, kun tarkkustyötä tehnyt Yli-Marttilan Juhani ylitti maaliviivan tasan 20.00, jätättäen Fribergin Jukkaa 3 ja Tuomiston Tuomoa 5 sekuntia.
Palautuminen alkuun
Juoksun jälkeen nautittiin taas kaffetta ja känttyä sekä mehua, ynnä jaettiin sijoitus- ja arvontapalkinnot. Kun vielä juoksua tätä sekä juoksuja muita oli jonkin verran saatu spekuloiduksi, olikin taas aika lähteä kotiin tahi muuten valmistautumaan tulevia koitoksia varten; veritankkauksenkin uhosi eräs ryhmä suorittavansa, valottaen tekniikkaakin sen verran, että suun kautta ja Tapolan tuotteilla olisi tämä tapahtuva, kuten usein ennenkin.
Spekulointia yhteiskilpailusta
Kausi on kellahtanut jo niin pitkälle, että kokonaiskilpailuspekulaatioitakin voidaan täydellä syyllä tehdä.
Naisten sarjassa peli on selvä, Minna Haka-Riskun tänään ottamalla neljännellä voitolla tilanne on ratkaistu, eikä kukaan muista naisista kykene enää häntä sivuuttamaan.
Miesten sarjassa mahdollisia voittajaehdokkaita on kolme. Tiukin ote on Janne Niemellä voittopalkintoon, jota kuitenkin hamuavat myös nousevan nuorison edustajat Oskari Kangasniemi (23 pistettä perässä) ja Santtu Heikkinen, jolta kuitenkin vielä puuttuu neljäs osallistuminen.

Olosuhteet: Lämpö: +2 °C. Tuuli: etelästä 5 m/s. Sää: pilvinen. Reitti: aurattu, mutta pehmeä. Olosuhdeindeksi: 2.
Seuraavan kerran näissä merkeissä 9.3.2019, tervetuloa!
6.2.2019
Ehdittäneen maaliin ennen lumisadetta tulevassa TC:ssä
Teivocup lähenee jälleen sekunti sekunnilta ja perinteinen maagillinen lähtöhetki ollaan kokeva lauantaina 9.2.2019 klo 12.00, kuten monasti ennenkin.
Säätä näkyy ennusteen mukaan riittävän tapahtumapäivällekin, tällä kerralla lämpötila voi olla (tai olla olemattakin) nollan vaiheilla tahi asteen verran ylikin. Olisiko tuo kevään merkkejä? Ehkä on, ehkä ei, koska sydäntalveahan tässä, perinteisen käsityksen mukaan, vielä eletään.
Lumisateen uhka, vaara tai toive elää, mutta ennusteen mukaan vasta iltapäivän puolella, joten senkään suhteen reiltiltä eksymisen vaaraa ei pitäisi olla olemassa.
Uusi lumi on vanhan surma, sanoo vanhan kansan sananlaskuaarteisto, jolloin, nimenomaan lumeen viitaten, kyseessä olisi jo toinen kevään merkki.
Tähän mennessä tosin uusi lumi on tarkoittanut lähinnä lapiodun lumikasan kasvamista, mutta joissain vaiheessahan tilanne muuttuu.
Sääoraakkeli on pukenut asiat tällaisen kaaviokuvan muotoon.

Kunnon kovavauhtinen riuhtaisu pistää jälleen veren kiertämään suonissa sekä ilman keuhkorakkuloissa keskellä muuten niin mahdollisesti puuduttavaa peruskuntokautta!
Sen enemmittä löpinöittä, turinoitta ja törinöittä: tervetuloa taas Teivoon lauantaina!

Tilaa:
Kommentit (Atom)