27.11.2015

Missä on lumi nyt -- kussa ole sadatetutetuttu valgeaine?

Niinpä niin ja jaapa jaa, lumi tuli, lumi meni. 

Olisikohan niin, että Teivocupin päälle on tosiaan langetettu lumikirous, voisi rationalisuusrajoitteinen mieli jo alkaa ajatuksia kierrättää alati suppenevaa kehää.

Toisaalta, huonon juoksukelin säät ovat oivia hetkiä kerätä Teivocupin yhteiskilpailun pisteitä, kun on ounasteltavissa, että huippuaikoihin ei kärjessä venytä. 
Niinpä siis, kun vain ei päästä omaa vauhtia putoamaan suhteessa yhtä paljon kuin kärjessä vauhti vähenee, juoksijakohtainen yhteispistepussi pääsee pullistumaan paljon komeammin kuin silloin, kun kärjessä tavoitellaan reittiennätyksiä.

Kolme on vielä viikkoa seuraavaan osakilpailuun, eiköhän silloin taas nähdä itse kukin Teivocupissa kerryttämässä energiavajetta, jotta jaksaa sitten jouluna syödä.

21.11.2015

TC 1 juostu -- Teivocup alkoi talvisissa merkeissä

Liekö ollut syypäänä vast'ikään jälleen syntynyt napapolaaripyörre, joka aiheutti kostean läntisen ilmavirtauksen ja suihkautti sekaan hiukan kylmää ilmaa niin, että tiivistynyt kosteus kohtasi maanpinnan lumena, jonka maaperässä vielä viipyvä lämpimän jakson keräämä lämpösumma sitten muutti loskaksi, mistä sitten kaikki Teivocupin juoksijat saimme niin iloita.

Ja niin kuin ylioptimistisesti tuli toivottua, ja vakuuteltua, ettei lumi pääsisi yllättämään.

No, tätähän se on tähän aikaan ja vastoinkäymiset karaisevat; saahan keho samalla uudenlaisen ärsykkeen, kun tossu ei aina tapaakaan pitävää maaperää ponnistuksen pohjaksi. 
Voiton puolelle tässäkin siis jäädään kokemuksellisesti, kun asiaa oikein mietitään.

Taisi olla lumipeite syyllisenä siihenkin, että huhu huippuvierailijasta jäi vain huhuksi. No ehkä asia kuitenkin toteutuu parempaan ajankohtaan.

Ehkäpä sääolot ovat jo talvisiksi tasaantuneet, kun joulukuun osakilpailua neljän viikon perästä ponnistellaan.

Tervetuloa silloin taas!  

PS.

Syntymävuositietoja saa edelleen lähetellä ikäkausitilastointia varten osoitteeseen  teivost . yp (at) gmail . com. (Kuten huomataan, osoitetta on yritetty vähän naamioida, mutta ihmissilmä ymmärtää ottaa välit pois ja korvata puuttuvan ns. norsunkorvan oikeaan paikkaan.)


18.11.2015

TC 1/2016 spekulointi jatkuu...

Sepä on näköjään sääennustus pyyhkinyt lumihiutaleen kuvat pois lauantailta ja kääntänyt tuulenvireen suuntaa pohjoiseen, siis palatessa myötätuulta.

Ja -- pssst -- vielä ihan luottamuksellisesti kerrotaan: organisaatio on kuullut, että eräs juoksukampraatti olisi kuullut toisen juoksukampraattinsa antavan ymmärtää, että sellaisen kaliberin osallistuja olisi hyvinkin mahdollisesti osallistumassa, että Teivocupin naisten sarjan kärkituloksistossa olisi mahdollista tapahtua muutoksia.

Jokainenhan tietenkin tekee Teivocupissa omaa suoritustaan, mutta onhan edestakaisella reitillä juostaessa sellainenkin etu, että kukin näkee kaikkien muiden juoksijoiden tulevan itseään vastaan. 

Lauantaina nähdään Teivossa, eikös juu!

17.11.2015

Teivocupin varsinainen kausi 2016 on alkamassansa

Jopa esikaikuu askelten kumu Teivosta käsin, jos oikein tarkkaan kuunteleiksen. Onhan nimittäin kauden 2016 ensimmäinen varsinainen osakilpailu juuri käsillä, siis lauantaina.

Sääennuste pusertaa omalta osaltaan lisää jännitystä kehiin näyttämällä nollan vaiheilla olevia lämpötilamahdollisuuksia (tahi -uhkia) ja onpa tuo ennustemasiina lakkaamattomana vekkulina oikein lumihiutaleen kuviakin lauantain ennusteelle piirreskellyt, ainakin nyt tiistaipäivänä sitä katsellessa.

Vaan usko on vankka, ei siellä mitään lunta sada, hyvä on kirmata.
Sivutuulta, sieltä harjun puolelta, näyttää ennuste myös, sehän saattaa siis olla myötätuuli (tai ainakin laitamyötäinen) mennen tullen, jos nimittäin hartiat sopivasti 45 asteen kulmaan asettaa osaa.

Joten siis eiköhän vain sangen sankoin joukoin käydä toteamassa askeleen lento ja vauhdin riemua tuottava ponnistelun ilo!
Tervetuloa!

3.11.2015

Ikäryhmittäistä tilastointia

Silloin tällöin joku rohkaistuu esittämään toiveen Teivocupin tilastoinnin kehittämisen suhteen. Osan toiveista Teivocupin sivujen kehittämistoimikunnan korkea raati saattaa joskus hyväksyäkin.

Nyt on käynyt niin.

Toiveena oli, että osallistuja voisi nähdä, että miten tuloksensa sijoittuisi ikäryhmittäisissä tilastoissa. 

Uusi toiminta menee niin, että Teivocupin sivujen (ei siis tämä blogi, vaan oikeat tilastosivut) päävalikon kohdasta Haku aukeavalla sivulla on uusi hakumahdollisuus: Tulos-sijoitushaku.

Siihen kun syöttääpi ajan (minuutit ja sekunnit) sekä painaapi nappulaa [Hae tulos-sija], muljahtaapi näkyville lista, jossa ikäryhmittäin näkyy kysytyn tuloksen sijoitus: 

  • sekä tilastoissa (kultakin juoksijalta huomioitu vain paras tekemänsä tulos kyseisessä ikäryhmässä) 
  • että kaikkien ikäryhmässä tehtyjen tulosten joukossa.

Eikös vaan olekin hienoa? Mutta niinpä vaan hopeaisimmallakin pilvellä on synkkä reunus, vai miten se meni? 

Listan alareunassa on kerrottu, että monenko juoksijan syntymäaika on tiedossa ja siitä johdettuna tieto, että monenko tuloksen ikäryhmä on näin voitu päätellä. Ja haku tietenkin palauttaa vastauksen vain niiden tulosten joukosta, joiden ikäryhmä on päätelty.

Ja vähemmistönähän ne juoksijat ovat, joiden syntymäaika on tiedossa.

Joudutaan siis turvautumaan modernisti joukkoistamiseen: Teivocupissa käynyt, jos haluat osallistua ikäryhmätulosten saattamiseen lähemmäs ajantasaista tilaa, katso samasta paikasta löytyvä 'syntymävuosi puuttuu'-lista. Jos nimesi on listalla, voit kertoa syntymävuotesi tähän osoitteeseen:  teivost.yp@gmail.com

Tietoja käytetään vain tähän tilastointitarkoitukseen, niitä ei myydä eikä paljasteta millekään kolmannelle taholle eikä Teivocupin sivulla myöskään julkaista mitään listaa, jossa yksittäinen henkilö ja hänen syntymävuotensa liitetään yhteen.

Pakkoa ei syntymävuoden kertomiseen ole, mutta tilastointi arvostaisi elettä suuresti.