20.11.2021

Ripaus talven tuntua ei estänyt reittiennätystä Teivocupin 2022 aloituskisassa

Liukastako vai eikö liukasta, kas siinä pulma

Edellisyön talvi yritteli tehdä itseään tykö lumi- ja räntäsateen muodossa ja niinpä aamulla varmaan usealla pihamaalla tunnusteltiin kelin liukkautta Teivocupia silmällä pitäen. 58 rohkeaa atleettia oli tehnyt osanottopäätöksen ja niinpä saatiin taas kerran kelpo juoksu toteen Teivon ravikeskuksen perinteisillä lähitanhuvilla.

Keitä nähdäänkään lähtöviivalla?

Kesäkauden kuluessa, Teivocupia spekuloitaessa - mikäli joku niin olisi sattunut tekemään - oli arvailun kohteena ollut, että kumpi lie sarjassa ja sen osakilpailuissa kovempi; Janne vai Yann? Keskinäisiä kilpailuja oli käyty ja toisia oli voitettu ristiin, kuinka nyt?
Aamupäivän vedellessä viimeisiään alkoi kilpailutoimiston ovi käydä rivakkaan tahtiin. Ja niinpä vain eräällä avauksella sisään astui eräs Teivocupissa ennenkin hyviä otteita esittänyt maamme kärkipään juoksija: Ossi Kekki. Nyt saavat Janne ja Yann pistää töppöstä toisen eteen rivakasti, olisi kuvitteellinen spekulantti hyvin saattanut loihea lausumahan tässä tilanteessa.

Nähtiinpä ilmoittautumassa myös kunnioitettavan pitkän juoksu-uran jo tehnyt, mutta edelleen kovakulkuinen Syrjälän Teppo. (Lisää kirittäjiä Janne-Yann -parivaljakolle, toteaisi tässäkin spekulantti).

Lähtöpaikalla kokoonnuttiin taas, todettiin, että liukasta saattaa keli olla, mutta ei ehkä kuitenkaan mahdottoman liukasta sittenkään.

Matkaan

Toimitsija Jari hätisti porukan matkaan perinteisin Yksi-kaksi-AJA! -saatesanoin ja niinhän sitä taas mentiin.

"Se lähti heti alusta. Kymmenen metrin jälkeen eroa oli jo kaksi metriä", kuultiin kärkipään menijöiden kommentoivan Ossi Kekin reipasta alkua. Ja varsin nopeasti kävi selväksi, ettei ollut mitään perusteltua toivetta ajatella, että kova alkuvauhti Ossille kostautuisi; meno oli rennon irtonaista ja välimatka sen kun kasvoi loppuun asti. Koska reitti on edestakainen, pääsivät myös rauhallisemman tahdin etenijät jälkipäässä näkemään Ossin vastustamattoman menon ja jo kolmen (jälkipäässä vasta kahden) kilometrin kohdalla muodostuneen valtavan eron takaa-ajavaan kärkiryhmään.

Uutukainen rekordi tilastoitavaksi

 Ossi tuli sitten maaliin ja paransi aiempaa omaa ennätystään 19 sekuntia. Ja aikaisempaa, Järvenpään Jarkon nimissä ollutta reittiennätystä 5 sekuntia. "Mikä meno, mikä veto, mikä lento", totesivat myös toimitsijat odotellessaan seuraavia maaliin. Ehtikin vierähtää yli puolitoista minuuttia, kun takaa-ajava kärkiryhmä tuli maaliin oikein kilpajuoksutyyliin. "Ranskalainen loppukiri pääsi vähän yllättämään", totesi Syrjälän Teppo analysoidessaan kolmossijaansa jäätyään Yann Chapelliere'stä neljä sekuntia. Joonas Kuisma ja Janne Niemi kävivät myös loppukirikamppailun, sen tällä kertaa päätyessä Joonaksen eduksi kolmella sekunnilla.

Naisten sarjassa ensikertalainen Veronika Virtapohja kiitteli löytäneensä miesten sarjasta sopivanvauhtisia juoksijoita ja tekikin puolen minuutin eron kakkosena maaliin tulleeseen Riina Kuuseloon.

Sarjassa Pojat 11 tiukan lopukirikamppailun käänsi edukseen Aaro Jokinen Niki Leponiemeä vastaan. Hyviä juoksuja nähtiin juiorisarjoissa kautta linjan, sieltä voi hyvinkin olla nousemassa aikanaan yleiseenkin sarjaan kovia tekijöitä, kuka tietää.

Jatkoa seuraa

 Joulukuussapa sitten, 18. päivänä, nähdään taas näissä samoissa merkeissä, samalla Teivon tienoolla, samalla cup-reitillä. Tervetuloa!

 

 Olosuhteet: Lämpö: +3 °C. Tuuli: länsiluoteesta 7 m/s. Sää: pilvinen. Reitti: Oli siinä ja siinä, että ehtiikö edellisyön maahan jäätynyt räntäsade sulaa ennen kisaa. Melkein ehti. Olosuhdeindeksi: 1.

 Ja kuvasatoa:









 











 









 









 











 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti