10.12.2016

Teivocupista valonpilkahdus joulun odotukseen

Vaikka moniaat olivat olleet ne joulukuun alkupuolen päivät, kulloin raskaat pilviverhot olivat vajentaneet päiväin valoisuutta, niin toisin oli kaikki nyt. Heti talviaamusta auringon kehrä nousi horisontin ylle ja ikäänkuin kutsui kuntoilun ystäviä: "Teivoon, veljet ja sisaret, Teivocupin tiimellykseen!". Ja monet olivat tuon kutsun kuulleetkin.



Yli kuusikymmenpäinen letka lähti tunnetun lähettäjän* merkistä liikkeelle. Heti alkumatkasta parasta tahtia piti Martti Siikaluoma, joka jo puolimatkassa oli tehnyt selvän eron kärkijoukkoon, jota kappaleen matkan päässä seurasi myös Syrjälän Teppo. Tepolle tarjoutui täten oiva paikka seurata takaviistosta alan asiantuntijan silmällä Martin etenemistä, mikä olikin näyttänyt hyvältä ja ryhdikkäältä paluumatkan pitkässä ylämäessäkin. Huomionarvoista oli sekin, että vaikka alusta oli jäinen ja monet luottivat nastatossuihin, joista olikin apua, juoksi Martti kuitenkin nastattomilla tossuilla. Hyvä kunto ja tekniikka voittavat vaativatkin olosuhteet, tuumattiin asiasta jälkispekuloinneissa.

Naisten sarjassa viime kerran kakkonen, triathlonistinakin tunnettu Venla Koivula-Huttunen, piti alusta loppuun kärkipaikkaa.


Teivocupin blogin etukäteismaininta aiempien vuosien satunnaisista joulupukkivierailuista lieni pannun merkille Korvatunturillakin, ja niinpä olikin hämmästys kilpailukeskuksessa suuri, kun yhtäkkiä ja ilman ennakkokolkutusta ovesta putkahti paikalle tutunnäköinen punanuttu, vieläpä vasullinen karamellia käsipuolessaan. Hetken perästä siirtyi punanuttu tuo ulko-oven ulkopuolelle toivottamaan osanottajia tervetulleiksi.


Lähtöviivan vaiheillakin hänet (tunnettu lähettäjä) nähtiin ja kuultiin lausumassa maagilliset lähetyssanat, jotka muuttivat osanottajat malttamattomain seisoskelijain porukasta kilpavauhtia kirmaavaksi reippailijain joukoksi.

Ja vielä oli tuleva yllätys: punanutun ilmestyminen kirmaamaan kääntöpaikalta takaisinpäin takki auki ja rinta kaarella sai vastaan tulevat juoksijat suorastaan haukkomaan henkeään.

Kisan jälkeen sitten taas nautittiin mehua, kaffetta ja pipperskakkua; onnekkaat noutivat arvontapalkintonsa ja kisan kulkua ynnä omia sekä kilpakampraattien suorituksia spekuloitiin.
Seuraavalla kerralla onkin jo ensi vuosi, kun tammikuista osakilpailua kirmataan, joten hyvää loppuvuotta, joulua ja uuttavuotta teivocuppaajille sekä tervetuloa ensi vuonna taas katsomaan, kuinka hyödyllisesti kukin on väliajan viettänyt.


Olosuhteet: Lämpö: -6 °C. Tuuli: Luoteesta 5 m/s. Sää: Kaunis ja aurinkoinen. Reitti: Jään päällä irtohiekkaa. Olosuhdeindeksi: 2.






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti