11.10.2017

Teivocup 2018 alkamaisillansa

Ja hyvää päivää, lenkkien henkilöt!

Vuodenkierto on jo kalenterin saanut käännetyksi sen sorttiseen asentoon, että Teivocup 2018 on nyt lähempänä kuin koskaan tätä ennen!

Niinpä Teivon Ravikeskuksen risteyksen ja Sauriontien risteyksen välinen Mäkkylänrinteen viihtyisä kevyen liikenteen väylä on, kuten ennenkin, valmiina tarjoamaan viihdyttävän alustan ja ympäristön, jossa on hölköttelyn ystäville tarjolla tilaisuus, kuten ennenkin, panna monoa jonoon syksyn, talven ja alkukevään mittaan Teivocupin mukaansatempaavassa yhteydessä, kuten ennenkin. 

Perinteiseen tapaan aloitellaan asiaan tutustautuminen Esi-Teivocupilla, kuten ennenkin.

Mutta siinä mielessä kuitenkin perinteisestä normaalisesta toiminnallisuudesta eri suuntaan poiketen, että Esi-TC juostaan nyt 22.10.2017, joka on sunnuntai. 😮
Toiminta paikalla on kuitenkin sama kuten ennenkin, startti klo 12:00.

Korostamme, painotamme, alleviivaamme ja pyydämme huomiota seikalle, että vaikka Esi-TC:n päivä on nyt sunnuntai, varsinaiset osakilpailut juostaan kuitenkin, kuten ennenkin, lauantaisin.

Uudella kaudella muutoksena ovat juniorisarjat: T11, P11, T13 ja P13, joissa matka on kaksi (2) kilometriä.
Yleisessä sarjassa matka on tuttu 5 km, kuten ennenkin.

Tervetuloa mukaan sykähdyttäviin Teivocup-hetkiin!



PS.
Jos et ole ennen ollut tahi sitten tuntuu, että olet unohtanut, että mikäs se Teivocup oikein onkaan, lisätietoa löytyy tästä blogista tai Teivocupin tilastosivuilta.

PPS.
😉 Teivocup-niksivinkki: Melkein kuin paikan päälle pääset katsomaan, kun
  1. kelaat Teivocupin tilastosivujen etusivua alaspäin karttaan asti
  2. vaihdat Street View -näkymään (vetämällä kartan oikean alakulman pikku-ukko reitille)
  3. pyörittele, kääntele ja katsele kuvasta paikkaseudun tienoita, esim. lähtö/maali, välimatkapisteet ja kääntöpaikka

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti