13.12.2014

TC 2/2015 takanapäin

Onkohan nyt niin, että täytyisi ottaa sana 'Talvinen' pois Teivocupin määritelmästä.
Alkaa nimittäin näyttää liiankin säännönmukaiselta tämä ilmiö, vaikka ennen on viikkotolkulla kuivaa, niin edellisyön aikana sitä lunta aina tulee, sulaakseen sitten seuraavana tai seuraavina päivänä pois.

Lentokeli, nimittäin, eh-eh-eh, lentokeli.

No jaa, katsellaan taas tammikuussa kelejä ja säitä, eikös juu?

PS.
Juoksun jälkeen numerolappua palauttaessa kannattaa tarkistaa myös, onko arvonnassa onni ollut myötä. Arvonta suoritetaan kilpailunumeroiden perusteeella.

PPS.
Jos varustekasseihin on erreyksessä unohtunut kilpailunumeroita, niitä voi palautella seuraavalla kerralla ilmoittautuessa. 

9.12.2014

Teivocup 2/2015 lähestyy

Lähestyy, lähestyy se, itse asiassa aivan samaa tahtia kuin joulu, päivä kerrallaan.
Joskus takavuosina on pukkikin kerinnyt reitin pistelemään; yllättävän reipas oli jalan nousu, noin siis ikään suhteutettuna, muistellaan.

Jos sääennuste pitää kutinsa, päästäisiin kirmaamaan sulalla kelillä parin plusasteen lämmön hivellessä ponnistelijain hipiöitä, menomatka myötäiseen, mutta paluumatkalla sankarillisesti rinta kaarella vastatuuleen pinnistäen, pienen tihkun mahdollisesti tukiessa ponnistelua ilmaa puhdistavalla vaikutuksellaan.

Niinpä että tervepä teille, tervepä meille me juoksijain harrastusjoukko, Teivon liepeillä tavataan, kun Teivocupia ravataan! Tervetuloa!