19.3.2022

Teivocup 2022 tuli valmiiksi, nopeimpina Emma Ranta ja Aki Niemi

 Väkeä liikekannalla

Mitä hirmuisimmat ruuhkat tervehtivät pahaa-aavistamatonta Teivocupiin tulijaa jo Mikkolantieltä alkaen ja niinkin kävi, että liikenteenohjaajat ohjasivat tulijoita viemään autoa parkkiin Teivonlinnan parkkipaikalle asti. Väkeä oli liikkeellä kuin pipoa tai ehkä jopa kuin lippalakkia tahi koivistolaismallista karvalakkia. Ja näin oli sekä parkkipaikalla että varsinkin portin sisäpuolella.
Näinkö on Teivocup saavuttanut vihdoin viimein valtavasti suosiota? Mahtunenko edes reitille? Tämänsuuntaisia kysymyksiä saattoi tulijain päissä risteillä, kun he ponnistelivat päästäkseen Teivon rata-alueelle ja kilpailukansliaan asti.
Lähempi tarkastelu osoitti, että oli käynyt kuten kolme vuotta sitten, että Teivon tapahtumakalenteriin oli pulpahtanut FHRA:n rompetori yleisömagneetiksi. Sitkeydellä juoksijat kuitenkin pystyivät tiensä niin kilpailukansliaan kuin reitille raivaamaan.

Eikä kelikään ollut helpoimmasta päästä

Myös kelin suhteen oli vaativa tilanne, kun kastepisteen poikkeuksellinen arvo oli ollut kuluvan viikon aikana hidastamassa kevään tuloa siinä mielessä, että maanpinta oli pysynyt kylmänä ja jää kuivana, joten loppuviikon jo kymmentäkin astetta hätyytelleet lämpötilat eivät olleet kyenneet toivotulla tavalla sulattamaan reitiltä jäätä kuin vain osittain.
Varusteiden suhteen oli siis pohdittava, että yrittääkö nastatossuilla, jotka sitten ikävästi ropisisivat sulalla asfaltilla vai yrittääkö tavallisilla tossuilla, joiden kanssa saattaisi olla taiteilemista jäätikköosuuksilla, semminkin, kun siellä täällä oli vielä vettäkin jäällä.

Matkaan

47 urhoollista osallistujaa oli tällä kerralla lähtöviivalla, kun perinteinen ravilähetys kajahti jälleen toimitsija Jari P:n suusta mökäfonin kautta, ja juoksijain hyöky tulvahti matkaan. Oitis paikalla kärkipaikka tuli otetuksi Joonas Kuisman toimesta, ja kuni varjot olivat häntä seuraamassa Aki Niemi, Lassi Hopeasalo ja Hannu Tapanila muun joukon seuratessa hiljalleen venyvän välimatkan takaa.

Viimeisen kilometrin aikana Aki Niemi totesi tilaisuutensa tulleen ja aloitti pitkän kirin, jonka ansiosta Joonas joutui toteamaan itsensä voimattomaksi loppusuoran pinnistykseen nähden ja niinpä Aki tuli maaliin riemukkaan tuuletuksen kera ensimmäisenä shortsinlahkeet liehuen. Joonas kykeni kuitenkin sen verran pinnistämään, että sai juuri ja juuri pidettyä takanaan Hannu Tapanilan, joka kertoi juosseensa oman ennätyksensä, mikä oli keli huomioiden hyvä suoritus.

Naisten sarjassa Lempäälän Kisa YU:n Emma Ranta oli selvästi nopein, jättäen taakseen mm. triathlonisti Venla Koivulan ja Riina Kuuselon.

Juniorien sarjoissa nähtiin taas vilpitöntä kilpailemisen riemua maaliin pääsemisen iloa ja mukavasti tätä nousevaa polvea olikin taas mukana.

Palkinnot jakoon

Kun kaikki oli saatu maaliin ja tie läpi FHRA-joukon raivattua takaisin kilpailukansliaan, olikin kauden loppuselvittelyjen vuoro palkintojenjaon muodossa.
Naisten yhteiskilpailu oli jo aiemmin ratkennut Riina Kuuselon eduksi.
Myös miesten puolella yhteiskilpailu oli jo ratkennut ja Joonas Kuisma pokkasi pokaalin sen merkiksi.

Kun kaffeet ja käntyt oli nautittu sekä pokaalit jaettu, jouduttiin toteamaan, että haikeudella on taas kulunut TC-kausi hyvästeltävä. Mutta ei hätää, syksyllä jälleen jatketaan.
Ja - onpa Teivossa tarjolla kesäkaudellakin samaa meininkiä: tällä tietoa Teivocooperia juostaan neljästi ja Teivo Trailia kerran kesän mittaan.

Kiitos kaikille

Niinpä: kiitos ja kumarrus juoksijoille sekä talkooväelle. Mukavaa on ollut, ja nähdään taas!

14.3.2022

Teivocupin kauden 2022 päättävä osakilpailu juostaan 19.3.2022

Kyllä vain, niin on pitkälle kalenteri jo vierinyt, että talvisen juoksuiloittelusarjan, Teivocupin, kuluvan kauden päättävä osakilpailu on on aivan käsillä.

Kokoonnumme siis Teivoon la 19.3.2022 viettämään Teivocupin kauden päätöstä perinteisin menoin: 

- ensmäisnä ilmoittaudutaan (kuten ennenkin, 11.30 mennessä)

- toismaisna juostaan (kuten ennenkin klo 12.00 ja juniorit pari minuuttia myöhemmin)

- kolmaisna jaetaan palkinnot, niin arvonta-, juoksu- kuin myös yhteiskilpailun palkinnot. (kuten yleensäkin, siinä 12.45 - 13.00 aikoihin).

 Tervetuloa!

 

Vielä vähän säästä.

Tällaista se Foreca ennustelee viikon aikana ilmeneväksi.

 

Ja lauantaina vähän tarkemmin.


Reitti on nyt ollut luminen ja jäinen koko talven. Voi olla siis, että reitiltäkään ei jää ehdi täysin sulaa.

Voi hyvinkin olla niinkin, etteivät hanget, korkeat nietokset ehdi kovin paljoa sulaa, koska ne näköjään saanevat auringonvastustuskykyä aina öisin. Mutta voi olla niinkin, että päiväsaikaan vähän tapahtuu sulamista vedeksi, jota sitten voi virrata -- reitille.

Voi siis olla vanhempaa jäätä ynnä uudempaa jäätä; voi myös olla sulia osuuksia, mutta varovainen reitillä saa olla.

Mutta joka tapauksessa sekä sää että keli ovat kaikille samat, joten tervetuloa joka tapauksessa!