27.10.2018

Kauden 2019 Esi-Teivocup takana


Emman lennokasta menoa
Menneen helteisen kesän muistotkin olivat jo hiipuneet jälkiä jattämättä, paitsi Maimosen Jarnolta, joka juoksi lyhyissä trikoissa, kun lähes kolmekymmentä sinnikästä juoksijaa säntäsi perinteiselle reitille perinteisellä ravilähetyskomennolla "Yksi-kaksi-AJA!".

Juoksijajoukko lähti halkomaan kylmää koillistuulta ja ensimmäisen kilometrin aikana siitä kärjimmäiseksi erkani neljän karaistuneen atleetin ryhmä -- Janne Niemi, Joonas Kuisma, Jouko Mahlamäki ja Jarno Vikman -- seuraavien seuratessa jonkin verran taaempana, mutta sekä vuoden- ja vuorokaudenaikaan että myös kauden suhteen nähden parasta vauhtiaan kuitenkin.

Oikein kun tarkasti katsottiin, nähtiin, että joukossa oli mukana myös maamme kilpakävelyn kärjestä Aleksi Ojala, joka päästeli menemään hirmuista vauhtia, säilyttäen kuitenkin teknisen suorituspuhtauden.

Naisten joukosta kovinta vauhtia piti Minna Haka-Risku, uusien haastajien seuratessa, kenties lähempänä kuin aiemmin.

Kääntöpaikan sivuuttamisen jälkeen matkaa taitettiin myötätuuleen, mikä oli koko joukolle huojennus ja edesauttoi vauhdin säilyttämistä maalin lähetessä.

Ensimmäisenä maaliviivan ylitti moninkertainen osa- ja yhteiskilpailuvoittaja Janne Niemi, toisena nousukuntoinen Joonas Kuisma, aivan tuntumassaan ikäryhmässään jopa koko maan tasolla kovaa vauhtia kulkeva Jouko Mahlamäki.
Jannen käyttämän taktiikan suhteen jälkikäteen arvioitiin, että kyseessä olisi Martti Jukolan teoksessa (Urheilun pikkujättiläinen, 1947 WSOY) mainittu pettämätön keskimatkojen voittotaktiikka: "Nopea pinnistäjä on yritettävä uuvuttaa kovalla vauhdilla matkan aikana ja lujaa vauhdinpitäjää on koetettava seurata sekä yllättää hänet pinnistyksessä".

Kaikenkaikkiaan kaikki saapuivat maaliin hyväkuntoisina ja reippaalla mielellä, mistä on hyvä jatkaa niin talvikauden peruskuntoharjoittelua kuin valmistautumista seuraavaan Teivon juoksuun, joka onkin varsinaisen kilpailusarjan avaava ensimmäinen virallinen osakilpailu 17.11.2018. Tervetuloa!
Jälkikäteiskeskusteluissa kuultiin yleisen juoksujen spekuloinnin lisäksi nettisivuvastaavan ei ihan kaikilta osin jalat kiinni maassa olevia visiointeja tulevaisuuden mahdollisista näkymistä juoksureittien virallisesta mittaamisesta robotteja apuna käyttäen sekä Teivon Oraakkelista tulosten etukäteisarviointiin (älkää pidättäkö henkeä näitä odotellessa, latojan huomautus).


Olosuhteet: Lämpö: +1 °C. Tuuli: koilllisesta 3 m/s. Sää: pilvinen. kylmä tuuli. Reitti: sula. Olosuhdeindeksi: 2.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti