15.12.2018

Minna Haka-Risku ja Janne Niemi nopeimmat joulua edeltävässä Teivocupissa

Teivocupissa nähtiin myös joulupukki


"Yksi-kaksi-AJA!", kuultiin paikalle muilta kiireiltäänkin ennättäneen Joulupukin suusta käsin, megafonitse tosin, ja juoksevaiset ampaisivat matkaan.
Kuisman Joonas, nousukuntoisena veikkona, lähti vetämään koko porukkaa. Kärjen vauhdin kutsun kuulivat parhaiten ainakin Syrjälän Teppo, Niemen Janne, kovat juniorit Heikkisen Santtu sekä Kangasniemen Oskari, Takkusen Kai ja yllätyskorttina Abdulrahman Ali Porista.
Hiukan taaempana matkaa taittoi muunmuassa naisten kärkipaikkaa tutusti pitävä Minna Haka-Risku, ynnä hänen tavoittamisestaan sekä ohittamisestaan kunniaa saavuttavansa kuvitteleva herraseurue, josta erottuivat ainakin Niemelän Mika ja Tuomiston Tuomo.
Oli myös naisten sarjassa nuorison nouseva voima Maarit Kuhmosen muodossa seurailemassa Minnaa lähempänä kuin koskaan.
Koko lailla taka-asemissa nähtiin vielä vanhain konkarten kiitolaukkaosasto (ainakin Matti L, Mikko K ja Jyräys K) ihmettelemässä, äimistelemässä ja päivittelemässä, että mitenkäs tämä sijoitus nyt tällä tavalla, eihän se, ainakaan muistin mukaan ennenvanhaan näin, ja puh-huh-huh vielä päälle.
Kärjessä Joonas oli vetänyt koko matkan hyvävoimaisen tuntuisena kääntöpaikalle asti, mutta sitten alkoi pelin henki muuttua: ensin kirmasi ohi Niemen Janne, sitten A. Ali, jonka komeaa askelta Syrjälän Teppokin ihasteli ensin kisan aikana ja sitten vielä jälkispekulaatioissa. Juniorit Oskari ja Santtu seurasivat Teppoa, joka kertoi tarjonneensa pojille vetoapua ylämäessä aina neljännen kilometrin täyttymisen vaiheille ja vielä senkin jälkeen kannustaneensa näitä loppua kohti.
Jannen voimat riittivät hyvin maaliin asti, seuraavina maaliin pienillä eroilla Abdulrahman, Oskari, Santtu ja Teppo. Pieni ero, ja maaliin saapuivat Kai ynnä tällä kerralla seitsemänneksi tullut Joonas. Olisivatkohan pojat taktisesti antaneet Joonaksen vetää menomatkan vastatuuleen, aprikoitiin jälkispekuloinneissa.
Naisissa Minna oli nopein, mutta Maarit jäi vain 16 sekuntia eli oli siis lähempänä kuin koskaan.
Kunhan oli saatu yli nelikymmenpäinen juoksijajoukko kokonaisuudessaan maaliin, tulokset talteen ja julki, kaffeet hörpittyä, pipperskakut nakerrettua ynnä konvehdit imeskeltyä sekä sijoitus- ja arvontapalkinnot oikeille omistajilleen, oli taas aika suunnata kotiinpäin, odottelemaan, ja odotellessa valmistautumaan seuraavaa osakilpailua varten, joka on koittava 19.1.2019.
Tervetuloa!

Olosuhteet: Lämpö: -7 °C. Tuuli: koillisesta 2 m/s. Sää: pilvinen. Reitti: Maassa oli väriksi huurretta, mutta ei oikeaa lunta, vähän hiekkaa asfaltilla. Olosuhdeindeksi: 2.


































Kisapaikka hiljenee tältä vuodelta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti