11.1.2020

Niina Kosunen ja Ari-Pekka Lassila lumettoman tammikuun Teivocupin nopeimmat


Juoksijoita odotellessa

Kun toimitsijajoukon parhaimmassa kellossa Mikki Hiiren lyhyempi käsi oli yhdentoista päällä ja pidempi käsi oli jo kakkosen kohdalle ehtinyt, alettiin toimitsijaparvessa joukolla muistella, että olikos tänään muitakin tapahtumia vai pakkanenko koko puolentoista miinusasteen kauheudessaan lie hirvittämässä mahdollisia osanottajia, kun vasta kymmenen uljasta kilpailijaa oli Teivocupin käsillä olevaan osakilpailuun itsensä paikan päällä ilmiantanut.
Vaan ennenaikainen oli huolestus, kohta alkoivat toimiston oven saranat vinkua siihen malliin, että komea puolensatapäinen juoksijajoukko oli määräaikana lähtöviivan takana malttamattomasti lähtölupaa odottelemassa.

Matkaan taas

Kun lähtölupa sitten toimitsija Jari P:n myöntämänä (kuten raveissakin: Yksi-kaksi-AJA!) annettiin, oli se taas menoa eikä meinaamista. Pikkuhiljaa juoksijajoukko jakaantui pienempiin ryhmiin, jossa käytiin tiukkaakin mittelöä lähes samaa vauhtia tällä kerralla ponnistelevien kesken.

Tuulta halkomassa

Kärjessä Vetelin Ari-Pekka Lassila piti heti alusta lähtien määrätietoisesti hyvää vauhtia yllä ja niin vain joutuivat lähimmät takaa-ajajat Niemen Janne, Mahlamäen Jouko, Kuisman Joonas, Hopeasalon Lassi ja Niemen Aki toteamaan, että kirkkaimmalle podium-paikalle ei tänään tultaisi nousemaan, koska jo ensimmäisen mäen päällä oli A-P syönyt takaa-ajajien jalat ja... (Nyt seis niiden selostajakliseiden kanssa, latojan huomautus).

Itse asiasta kuultuina

Joonas: Otin alun vähän rauhallisemmin ja näytti siltä, että korkeintaan nelossijasta tänään pystyy taistelemaan. Sain kuitenkin porukan kiinni kääntöpaikalla ja sitten siinä kolmen kilometrin kohdalla ennen ylämäkeä, missa Janne on yleensä lähtenyt eroon, sainkin Jannen pudotettua ja tehtyä eroa, mikä sitten riittikin loppuun asti.
Janne: (kisasta) Ei siinä mitään sen ihmeellisempää, näin meni tänään. (kolmen kilometrin kohdasta) Ei siinä mitään sen ihmeellisempää, Joonas lähti. (kilpailun kulusta loppuvaiheessa) Ei siinä mitään sen ihmeellisempää, Joonas pysyi edellä.
Saattoi kuitenkin olla, että Jannea ja Joonasta loppuvaiheessa hiukan hirvitti, että tuleeko M50-sarjan suvereeni hallitsija Mahlamäen Jouko vielä takaa ja meneekö ohi, mutta näin ei tänään käynyt.

Naisten sarjan taistelua

Naisten sarjassa voitosta ei tällä kerralla hahmottunut kiivasta kilpailija vastaan toista -otatusta. Voittaja, Niina Kosunen, teki 15 sekunnin eron. Kakkosen, Outi Jussilan, ja kolmosen, Laura Petäjämäen, kesken oli tiukka kisa ja samalla sekunnilla maaliin tultiin.

Vielä hyvin muistamme, kuinka ennenvanhaan...

Wanhain sotaratsujen kesken nähtiin myös entisaikaisten kamppailujen toisintoa, tosin nyt minuutteja ennenwanhaisia hitaammilla maaliintuloajoilla, kun 110:ttä suoritustaan ponnisteleva Wanha sotaratsu J voitti 117:ttä suoritustaan ponnistelevan Wanhan sotaratsu M:n sinänsä aivan turhassa kamppailussa sarjan M50 pronssisijasta, joka oli otettu muiden toimesta jo aikaa sitten. J ponnisteli kyllä kiitettävästi ns. negatiivisen splitin, siis tuli jälkipuoliskon alkupuolta kovempaa.

Palkinnoista

Kisan jälkeen palkinnot jaettiin (yleensä on tähdätty palkintojenjaon olevan klo 13, nyt oltiin vähän etuajassa), arvontapalkintojen omalle kohdalle sattumista tarkastettiin, mehua tahi kahvetta hörpiskeltiin ja pipperskakkuja nikerrettiin toimitsija Jaanan hienosti hoitamasta buffetista.
Juoksuja (tätä erityisesti ja muita yleisesti) spekuloitiin, minkä jälkeen olikin hyvä aika lähteä kotiin.
Kalmakurjen Mikkoa huomioitiin 20:sta vuodesta seuran jäsenenä luovuttamalla hänelle seuran logolla ja takavuosien tunnuslauseella "Teivo jyrää!" varustettu paita.

Teivoon taas tulevassa kuussa

Näissä merkeissä nähdään taas 8. helmikuuta. Tervetuloa tuolloin taas Teivoon!

 PS.
Kuukauden niksivinkki koskien Teivocupin nettisivuja.

Hän, ken menee osoitteeseen http://www.teivostayers.fi/cup/ , valitsee siellä Tulokset, sitten TC3, sitten Aikakuvaaja, näkee kaavioesityksen siitä, että millaisissa nipuissa maaliin tultiin.  

















































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti