5.3.2022

Teivocupin 5/2022 nopeimpina Joonas Kuisma ja Sanja Säpyskä-Rajala

Lumisen talven juoksua

Talvi on ollut runsaslumisin henkilömuistiin jopa siihen määrään, että autolla Teivon suuntaan saapuessa reitin kuntoa ei pystynyt näkemään, kun penkat olivat liian korkeat. Aavistella kuitenkin saattoi, että viime päivien juuri ja juuri plussan yläpuolella olevat päivälämpötilat eivät olisi kyenneet öisiä pakkasia voittamaan ja reitti saattaisi olla jäinen.
Niinkuin olikin, mutta onneksi hiekoitettu.
Sää oli kuitenkin aurinkoinen ja lähes tyyni; vähän olikin hiukan virkistävää vastaista paluumatkalla.
Osallistujamäärän suhteen etukäteen arvailtiin, että talvilomat saattaisivat houkutella väkeä latujen suuntaan ja olihan huomispäivässä odottamassa myös Pirkan Hiihto, joka hyvinkin saattaisi herättää kiinnostusta samassa harrastajajoukossa kuin Teivocupkin.
Idästä (tai voi se tulla koillisesta tai kaakostakin) mahdollisesti uhkaavan jääkylmän viiman ei kuitenkaan arveltu vaikuttavan.

30 kuntonsa koettelijaa oli paikalla ja ryntäsi kilvan kanssa matkaan, kun toimitsija Jari kajautteleiksi jo niin tutuksi käyneen "Yksi-kaksi-AJA!"-fraasin.

 Kärjessä kuntoa koetellaan

Kovimpaan vauhtiin karattiin välittömästi miesten sarjassa, kun Joonas Kuisma ja edellisen osakilpailun voittaja Aki Niemi johtivat joukkoa. Kilometrin kohdalla Aki alkoi tehdä irtiottoa, mutta jo ennen 2 kilometrin pistettä Joonas oli todennut Akin vauhdin vähän hiljenneen ja näinollen karkulaisen kiinniotetuksi. Hopeasalon Lassi antoi suosiolla poikain mitellä alkukirissään ja luotti, että on heidät vielä tavoittava, kun hapot alkavat poikain jäntereissä ja kintereissä painaa.

Kääntöpaikalla Joonas ja Aki olivat tasoissa, mutta sitten Joonas alkoi noudattaa taktiikkaa, jonka Aki oitis tunnisti, kuunneltuaan (vai jouduttuaan kuuntelemaan, latojan huomautus) joskus Wanhain Sotaratsujen jäsen M:n referaattia Martti Jukolan vuodelta 1947 olevan Urheilun pikkujättiläinen -teoksen paljastamista varmoista taktiikoista juoksukilpailun voittamiseksi.
"Loppusuoran pinnistäjä on koetettava uuvuttaa lujalla vauhdinpidolla matkan aikana". Aki oli siis selvillä tilanteesta ja yritti parhaansa mukaan vastata toisella taktiikalla: "On seurattava lujaa vauhdinpitäjää ja koetettava yllättää hänet loppusuoran pinnistyksessä.".
Vaikka Aki kaikkensa yritti, ei hän nyt kuitenkaan saanut Joonasta tavoitettua, vaan Lassikin - voimansa oikein jakaneena - tavoitti ja ohitti Akin, jolloin maaliviiva tuli tallatuksi ensimmäisenä kulta-Kuisman, toisena Hopea-Hopeasalon ja kolmantena pronssi-Niemen taholta käsin. ("Käsin", olisikohan tätä fraasia kannattanut miettiä, latojan huomautus).

Naisten kilpailussa kärkeen muodostui Pyrinnön jäsentenvälinen, kun Sanja Säpyskä-Rajala sai tehtyä kymmenen sekunnin eron Riina Kuuseloon.

Yhteiskilpailun jännityksestä vain rippeet jäljellä

Teivocup-kausi on kulunut jo niin pitkälle, että yhteiskilpailuden ratkeaminen on aivan käsillä. Tulostaulukon tarkistaminen osoittaa, että yhteiskilpailut sekä miesten että naisten sarjassa ovatkin jo ratkenneet.
Naisten sarjassa voiton on vienyt Riina Kuuselo, jota kilpasiskot eivät enää pysty tavoittamaan.
Miesten sarjassa voitto on menevä Joonas Kuismalle, jota - vastaavasti - kilpaveljet eivät voi enää tavoittaa. Joonaksella itsellään on vielä yksi tavoite olemassa; voittamalla myös viimeisen osakilpailun saisi hän puhtaan neljän voiton putken.

Nousevan nuorison voimaa

Juniorien sarjoissa suurimmat suosionosoitukset sai alle kouluikäinen Hilla Honkala, joka veljensä Toivon aikaisempien hyvien juoksujen innoittamana oli niin pitkään ja pontevasti pyytänyt saada osallistua, että olikin saanut vanhemmat taipumaan. Molemmat juoksivat nytkin hienosti ja voi olla, että tulevaisuudessa on tulossa tiukkoja sisarustenvälisiä kisoja.

 Kiitos taas...

Kisan jälkeen sekä arvonta- että sijoituspalkinnot saatiin jaetuksi, minkä jälkeen juoksijat ja toimitsijat poistuivat paikalta valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti Teivocupin kuluvan kauden viimeistä osakilpailua varten, joka on sijansa saava jo kahden viikon kuluttua, siis 19.3.2022. Tervetuloa tuolloin taas!

...ja tervetuloa uudelleen

Toistamme, seuraava osakilpailu on jo 19.3.2022.








 






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti