28.10.2023

Kauden 2024 Esi-Teivocup juostiin talven tuloa odotellessa

 

Säätiedotus oli lupaillut tahi uhkaillut lumisadetta, mutta onneksi sitä ei ollut vielä näkynyt, vaan päästiin juoksemaan täysin sulalla ja pitävällä alustalla. Sää oli tietysti viileä, muttei kuitenkaan sekään ollut hyytävä.

Ennakkoilmoittautuneiden määrässä (23) oli jo saavutettu uusi Teivocupin ennätys ja hurjimmissa arvioissa povailtiin, että jos ennakkoilmoittautuneiden määrä suhteutuu lopulliseen osanottajamäärään aiempien kertojen suhteessa -- ennakossa on usein ollut noin 10-20 % lopullisesta määrästä -- päästäisiin pitkälle yli sataan tai jopa kahteensataan osanottajaan. Näin hurjiin lukuihin ei kyllä kukaan uskonut.

Kilpailukanslian valmistelu oli vielä vähän kesken, kun ensimmäinen ilmoittautuja jo saapui, mutta kotvan odottelun jälkeen saatiin asiat siihen malliin, että ilmoittautuminen oivasti onnistui. Lopulta päästiin 35 ilmoittautuneeseen.

Kuten jo vakiintuneeseen tapaan ennenkin, ensin lähtivät aikuisten sarjat ja perään juniorit.

Ensimmäiseen kilometriin kärjessä oli muutaman juoksijan ryhmä, mutta sitten Hämeenlinnan Samuli Mattila alkoi vääjäämättömästi hivuttautua eroon muusta joukosta. Toiseksi ryhmäksi muodostui kolmen hengen ryhmä, jota veti Yann Chapelliere, perässään Joona Lehtonen ja Otto Niemelä. Seuraavaan ryhmään valikoituivat Teivocupin pitkäaikaiset ja moninkertaiset konkariosaston kävijät Teppo Syrjälä, Juha Nyyssönen ja Sami Honkala.

Samuli pitikin johdon loppuun asti, Yann tuli toiseksi ja Joona kolmanneksi.

Naisten sarjassa Petriina Niininen oli selvästi toisia edellä ja seuraavina maaliin tulivat Siiri Tarkka ja Aino Salmi, joilla oli vähän loppukiritaistelunkin tuntua.

Juniorien kilpailussa tällä kerralla Laikolan Benjamin oli selvästi nopein, Honkalan Toivon ja Ojalan Oivan ei auttanut kuin tunnustaa tappionsa. Mutta vielä aikaa myöten kaikki muuttua voi.

Juoksun jälkeen tarkistettiin taas arvontapalkintojen osuminen, jaettiin parhaille sijoituspalkinnot, spekuloitiin juoksuja ja lähdettiin itse kukin kohti uusia haasteita.

Kiitoksia osallistuneille ja tervetuloa uudelleen!

Ja, seuraava kerta Teivon tanhuvilla olisi sitten 18.11.2023 kun kauden 2024 ensimmäinen virallinen osakilpailu juostaan.

Tervetuloa! 









 
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti