Montakaan hetkeä ei enää ole siihen, kun kalenteri kahauttaa esille lauantaipäivän, 17. tammikuuta, mikä sitten tarkoittaa jälleen kerran Teivocupin tulemista.
Tapahtumain kulku tullee noudattelemaan samaa, jo kolmenkymmenen vuoden aikana koeteltua ja hyväksi nähtyä:
- ilmoittautuminen kilpailutoimistossa (Lamminpään urheilumajalla) viimeistään 11.30 mennessä, mutta aiemmalla saapumisella voi hyvinkin välttää jonotuksen
- alkuverryttelyä ja juoksuun valmistautumista sekä lähtöviivalle asettautumista hyvissä ajoin, jotta ehtii...
- matkaan lähtökomennon kajahtaessa klo 12.00 (junioreille klo 12.02)
- reipasta kilpailua niin itseä kuin muitakin vastaan. minkä jälkeen...
- jälkiverryttelyä tahi kilpailun kulun läpikäyntiä juoksijoiden kesken, jos ehtii ennen...
- tulosten julkistamista ja palkintojen jakoa kilpailutoimistossa klo 12.45 alkaen
- kilpailun kulun läpikäyntiä tahi jälkiverryttelyä, jos ei ennen ehtinyt ja tarvittaessa vielä suihkussa käyntiä.
Tällä lailla meiningin on ajateltu menevän järjestelyiden puolesta.
Vallitsevaksi säätilaksi Foreca vakuuttaa (vaikka ei tiedetäkään, että onko kautta kiven ja kannon) seuraavaa:
Vaikuttaisi olevan ihan mukava talvinen juoksusää, kun ei enää viime viikkojen mukainen parinkymmenen pakkasasteen sää olisi uhittelemassa.
Niin että tervetuloa mukaan voimakkaasti kaikille kestävyyslajien ystäville!
PS.
Pyydettiin vielä muistuttamaan seuran jäseniä (niin olevia kuin tulevia), että kannattaa maksaa jäsenmaksu ennen Teivocupia, niin tulee se alennus osanottomaksusta!
(ohjeita on edellisessä postauksessa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti